28.3.2018

28.3.2018

maanantai 11. lokakuuta 2010

Kun ilta ehtii, ma sua muistan...

Tänään on maanantai ja 11. päivä lokakuuta. Nyt on jo taas ilta ehtinyt ja päivä laskeutunut mailleen. No, toisella puolen maapalloa eli meille rakkaassa Brasiliassa on päivä parhaimmillaan. Siellä rakkaat ystävämme touhuavat mitä milloinkin ja kuta kulloinkin ja odottaen meitä saapuvaksi sinne heidän luokseen. No, kyllähän sekin aika vielä koittaa, mutta ensin näitä muita suunnitelmia.

Olen tänään virkannut ahkerasti koukku sauhuten valkoista vauvannuttua, jonka sainkin jo valmiiksi. Äskettäin aloittelin myssyä ja siinä samallahan sitä suunnittelee, kun koukku sauhuaa. Eihän tällaisiin vauvan nuttuihin tarvitse mitään ohjeita, varsinkaan virkaten, kun mallihan muodostuu sitten itsestään pylväitä, puolipylväitä ja ketjusilmukoita vuorottaen. Näin on käynyt tämänkin myssyn kanssa. Laitan sitten kuvia, kunhan ensin valmistuu.

Tänään rakkaani haki Lidlistä lankoja 300 grammaa ja 300 grammaa, siis erilaisia, mutta pyöröt oli mukana molemmissa. Silti en aloita uutta työtä ennenkuin saan tuon myssyn valmiiksi ja nutun, myssyn ja sukat matkaan sen saajalle.

Sää taitaa jo muuttua kylmemmäksi, mutta me ajattelemme sitä lämpimyyttä, mikä meitä vielä odottaa kovimmilla pakkasilla, no, joulukuussa, kun pakkaamme kimpsut ja kampsut ja hyppäämme koneeseen ja toteamme vain: Hei, mehän lennetään!

Tänään minä sain syliini...arvatkaapas mitä! No, oman rakkaan hanurini, pitkästä aikaa. Enpä ole uskaltanut hanuria syliini ottaa, kun haavan arpeuma on vuotanut, mutta nyt ei enää vuoda, ainakaan tällä kertaa taas. Koskaanhan ei tiedä, milloin taas toinen paikka repsahtaa auki. Mutta me elämme tässä ja nyt ja nautimme jokaisesta hetkestä. Kylläpä oli kiva taas soitella ja rakkaani lauloi. Vielä me nauhoitammekin taas ja laitamme blogeihini ja youtubeen.
Onhan meillä toki jo tiedossakin, että minkä me soitamme ja rakkaani laulaa, mutta sitäpä en vielä paljasta teille.

Mutta nyt toivottelen teille kaikille, rakkaat ystävät, oikein leppoisaa illan jatkoa ja hyvää yötä ja nukkukaa hyvin!

8 kommenttia:

  1. Touhukasta on ollut elo unelmakodissa.
    Mukavaa leijan lennätys päivää!

    VastaaPoista
  2. Meillä aamulla sateli räntää, mutta nyt kirkastuu. Onneksi kaikki suli pois, minulla on autossa vielä kesärenkaat. Huomenna vaihdetaan.
    Hassua, kun kukat vielä kukkivat pihalla ja pitäisi valmistautua talven odotukseen.
    Nyt kyllä heräsi uteliaisuus, oletteko menossa joulukuussa Brasiliaan ?

    VastaaPoista
  3. Ollaanpa siellä akeria kun koukku vain suihkaa ja sauhuaa.

    VastaaPoista
  4. Kiitos kommentistasi Tarina! Kyllä me joulukuussa lennetään ihka oikeasti! Ja lennetään ihanan lämpimään! Aurinkoista päivän jatkoa!

    VastaaPoista
  5. Kiitos kommentistasi Hilkka! Täällä on myrskynnyt kovin jo yöllä, mutta aurinko paistaa. No, tota noin, ei me kyl viel lähdetä Brasiliaan, hieman lähemmäksi. Mutta mukavaa päivän jatkoa!

    VastaaPoista
  6. Kiitos, kiitos kommentistasi enkulin käsityöt! Juupajuu, koukku suihkaa ja ompelukone hyrrää! Aurinkoista päivän jatkoa!

    VastaaPoista
  7. Voi että ja vielä joulukuussa,täällä hytistään ja siellä ootte kuin herran kukkarossa lämpimässä paistattelette auringossa.:D,ootte sen ansainneet,siis matkan lämpöiseen ja nauttikaa siitä täysin rinnoin,ystäväni!Täällä satoi tänään lunta,valkoista,hohtavaa lunta,kengät vaan narskui lumessa:)

    VastaaPoista
  8. Voi, kiitos ihanasta kommentistasi Tansku ystäväni!En minä sinuakaan unohda siellä löhöillessäni. Aijai, luntako satoi! Saitko kuvia? Mukavaa illan jatkoa!

    VastaaPoista