28.3.2018

28.3.2018

maanantai 18. lokakuuta 2010

UNELMAKODIN KUULUMISIA 18.10.2010

Tänään on maanantai ja 18. päivä lokakuuta. Ulkona paistaa aurinko ja myrsky pauhaa ja kolistelee parvekkeen laseja. Asteita näyttää olevan +8, mutta tosi kova tuuli tekee ilman viileämmäksi kuin mitä asteet edellyttävät.

Heidin villatakin takakappale on nyt valmis ja olen tehnyt jo toista etukappalettakin melkein kainaloaukkoon asti. Teen aina pikkuisen kerrallaan eli tässä mallissa on 8 erilaista kerrosta, joten teen ne valmiiksi ja sitten teen taas jotain muuta. Ja tällä kertaa tämä jotain muuta on tämän blogini päivitystä ja tämän jälkeen teemme keikkakakun, joka on tosi, tosi hyvää.

Uskoisin saavani tämän Heidin villatakin valmiiksi jo keskiviikkoon mennessä, jolloin rakkaani tuo minulle seiskaveikkaa, josta sitten teen tyttärelleni villamekon ja sitten myssyjä...legginsit...jne. Onneksi tyttäreni on pieni ja sievä, joten ei mene paljon lankaakaan hänelle eikä kestä kauan aikaa sitä kutoakaan.

Mutta mistä saisin voimani takaisin, jotta jaksaisin taas soitella? No, mutta yksi työ kerralla ja sitten jos saisi taas voimia lisää.

Eilen tuossa keittiön pöydän ääressä syödessäni iltapalaa, katselin ikkunasta ulos ja... mitä näinkään! Näin mahtavan auringonlaskun, joka toki piti ikuistaa. Ja kuten vanha kansa on opettanut, niin "iltarusko hyvä rusko, aamurusko p.....p....!" Näin on ainakin minulle sanottu.

Mutta nyt toivottelen teille kaikille oikein ihanaa päivän jatkoa ja pitäkää itsestänne ja myös toisistanne hyvää huolta!







                             Eikös olekin ihailtavan kaunista!

16 kommenttia:

  1. Voi miten ihanat näkymät teillä on sieltä ylhäältä! Heidikin on niin nätti. Täällä meillä on ollut kaunis syyspäivä, aurinko paistaa vieläkin kauniisti ja puissa on vielä viikonlopun jäljiltä ihania syyslehtiä. Ihanaa alkanutta viikkoa sinulle Helena!

    VastaaPoista
  2. Kiitos, kiitos kommentistasi Virpi! Täältä on tosi upeat näkymät ja tuulikin ulvoo täällä enemmän kuin alempana. Mukavaa viikon alkua myös sinulle ja kaikille rakkaillesi!

    VastaaPoista
  3. Wautsi mitkä näkymät nuita saattaisin katsella käsiposkella syömättä tuntitolkulla.
    Laitoin s-posti osoitteeni s-postina.

    VastaaPoista
  4. Kiitos kommentistasi Tarikka! Niinpä, täältä ylhäältä on komiat näköalat ja taivaskin tuntuu olevan lähempänä. Juu, kiitos, laitan pian ohjeen! Mukavaa illan jatkoa!

    VastaaPoista
  5. Ohoh mitkä näkymät teillä siellä ,tuolta kelpaa katella kauniitan maisemia ja miten ihania kuvia olet sieltä ottanut,todella upeeta katseltavaa.Terkkuja Tallinnasta,matka sujui hyvin ja mukavaa päivän jatkoa ystäväni!

    VastaaPoista
  6. Siis aivan loistavat upeat iltaruskot ja kauniit kuvat, loistavaa ♥♥
    Nyt on kuutamokin kohta täysi loppuviikolla.
    Kiitos lohduttavista sanoistasi blogissani, minäkin ajattelen sinua hyvä ystäväni.

    Rauhallista alkuviikkoa ja voimia sinulle.

    VastaaPoista
  7. Komeita kuvia. Oletkin sitten siirtynyt tänne, pitääpä vaihtaa listalle...

    VastaaPoista
  8. Kiitos kommentistasi Tansku! Täältä on komiat näköalat ja kuukin katsella möllöttää meitä, kun olemme sängyssä. Mukavaa päivän jatkoa myös sinulle, ystäväiseni!

    VastaaPoista
  9. Kiitos kommentistasi seijastiina! Juu, iltarusko on kaunista katseltavaa, kun taivas on aivan punaisena kuin tulessa olisi. Ja illalla kuukin kurkistelee meitä välillä piiloutuen pilviverhon taakse. Turvallista viikkoa sinulle ystäväiseni!

    VastaaPoista
  10. Kiitos kommentistasi Neferi! Enhän minä ole siirtynyt minnekään, kun päivittelen välillä sitä ja välillä tätä ja välillä niitä muitakin blogejani. Mukavaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
  11. Ajatella, miten monenlaisia värejä sitä voikaan taivaalla näkyä, vaikka se on oikeesti ihan mustaa avaruutta vaan: tosi kauniita kuvia!

    VastaaPoista
  12. Kiitos kommentistasi "pappi puikoissa". Niinpä, onneksi on tuo aurinko, joka valaisee päivällä ja kuu-ukko yöllä! Mukavaa päivän jatkoa!

    VastaaPoista
  13. Upea auringonlasku :). Me ihailimme auringonlaskua eilen ylhäältä lentokoneesta käsin ja se näytti aika vinkeältä.

    VastaaPoista
  14. Kiitos kommentistasi Huopatossunen! Kiva, kun olet taas täällä maan päällä! Mukavaa viikkoa sinne teille kaikille!

    VastaaPoista
  15. Oletpas ahkeroinut neuleen kanssa.
    Kyllä on upea iltarusko, hienot näkymät.
    Täällä on nyt vesisade ja pihan haravointi jäi kesken.

    VastaaPoista
  16. Kiitos kommentistasi Hilkka! Alussa sitä ahkeroi, mutta eilen käsi teki tepposen, joten pidän parin päivän paussin. Eihän meillä ole kiire minnekään!Mukavaa illan jatkoa sinne teille molemmille!

    VastaaPoista