28.3.2018

28.3.2018

perjantai 19. marraskuuta 2010

VAIKEUKSIEN KAUTTA VOITTOON

Tänään on perjantai ja 19. päivä marraskuuta. Maa on valkoinen ja koneeni näyttää pakkasta -7, huhhuh. Talvi on tainnut tulla jo tänne Pohjolaankin. No, onneksi me pääsemme pian lämpimään ainakin vähäksi aikaa. Mutta siitä kohteesta sitten enemmän myöhemmin joskus.

Eilen pakersin monen monta tuntia, kun yritin päivittää. Kirjoitin pitkät litaniat ja tekstikin toki tuli jo pientä. Sitten yritin laittaa kuvia, niin sehän ei onnistunutkaan. Mutta illalla jo Nukku-Matin venhossa ollessamme sanoin, että jospa Firefoxin kautta onnistuisi päivittäminenkin. Jesss, ja niinhän se onnistuikin! Siis, se vika on jossain tämän uuden Explorerin syövereissä, asetuksissa, joita minä en osaa muutella. Mutta hyvä näin ja nyt käytänkin siis vain tätä Firefoxia. Ja ainahan voisin asentaa myös Operankin. No, voi tulla vähän liikaa selaimia, että ei aina tiedä, mitä käyttää milloinkin. Mutta loistavaa, että Firefox yllätti minut näin!

Tänään saan tietää tulehdusarvoista. Tosin nyt tuntuu jo taas paremmalta vointini ja haavan vuoto on jälleen kerran loppunut ainakin vähäksi aikaa taas. Tämähän olikin jo kolmas kerta syyskuun jälkeen, kun on vuotoa ja 7 vuotta vanhasta haavan arpeumasta, mikä yhä jaksaa minua ihmetyttää. Kirurgi ei tiedä mistä moinen johtuu. Ja en minä enää mennytkään kirurgin ronkittavaksi ilman puudutusta, en todellakaan mene! Kaksi kertaa ne kivut riitti minulle!

Mutta sukkaa olen kutonut aina vähän kerrallaan ja nyt on toinen sukkani jo varren pituus tehtynä ja aloittelin jo toista sukkaa. Ja Heidi on puettu yhdessä rakkaani kanssa jouluvaatteisiin ja otin hänestä kuviakin. Ja laitoimme omakuvapostimerkkitilauksenkin vireille, joten nyt vain odottelemme postimerkkejä, jeee. Kaikkea uutta pitää kokeilla ja kaikesta oppii.

Mutta nyt toivottelen teille kaikille, rakkaat lukijani, oikein mukavaa viikonloppua ja pitäkää itsestänne ja toisistanne huolta!


4 kommenttia:

  1. Meillä on -3, mutta sohjoksi lumi näyttää muuttuvan.
    Toivotaan, että haavaasi ei tarvi ronkkia enempää, mutta onhan se saatava kuntoon ennen reissua.
    Meillä on taas viikonloppureissu Savoon, edestakaisin noin 700 km. Ajamme puoliksi miehen kanssa ja minä tietty kudon matkan aikana sukkaa, en kuitenkaan ratissa ollessani.
    Kelit vähän jännittää ja varaudumme useamman päivän reissuun, jos ajokelit muuttuu ihan mahdottomiksi.
    Viihtyisää viikonloppua teille molemmille.

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentistasi Hilkka! Tänään saan tietää lääkäriltäni miten tässä on edettävä. Mutta nythän vuoto on taas loppunut joksikin aikaa ainakin. Muistakaa ajella rauhallisesti ja hissukseen. Lähetän enkeleitä mukaan matkallenne, jotta mitään ei teille tapahdu! Turvallista matkaa! Olette ajatuksissani!

    VastaaPoista
  3. Kyllä Heidillä onkin sievät jouluvaatteet. Toivotaan että haavavuoto loppuu kokonaan ennen matkaa.

    VastaaPoista
  4. Kiitos kommentistasi Huopatossunen! Haava ei vuoda enää ja lääkäri soitti että ei ole tulehdustakaan. Toivottavasti tämä jatkuu nyt näin hyvänä ja joka tapauksessa lähdemme reissuun. Oikein mukavaa ja turvallista viikonloppua sinulle ja kaikille rakkaillesi!

    VastaaPoista