28.3.2018

28.3.2018

sunnuntai 26. syyskuuta 2010

HEIDIN SUNNUNTAIN KUULUMISET UNELMAKODISSA 26.9.2010

Tänään on sunnuntai vaan ei niinkään suvinen. Aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta ja asteita on +13.

Tänään olemme jälleen suunnitelleet etelän matkaamme, mutta kun täältä Porista ei lähde busseja kovinkaan usein lentokentälle tai niin, että aikataulu sopisi juuri koneen lähtöön. Mutta silti päädyimme, että lähdemme vaikka puolen yön jälkeen ja käymme vaan aikaisemmin sitten nukkumaan illalla. No, huomenna sitten ratkeaa josko koneeseen mahtuu enää. Ellei, niin sitten pitänee muuttaa ajankohtaa tai kohdetta.

Mutta Heidillä menee hyvin ja hän näki tänään isosiskonsakin, joka ihastui ikihyväksi Heidiin ja Heidin tiaroihin. Isosiskonsa kävi polkemassa kuntopyörällä ja hän käy joka sunnuntai säännöllisesti. Kunpa minäkin jaksaisin polkaista jonkin verran, vaan en ainakaan vielä.

Äiti ja Isi pukivat päälleni kauniin rimpsumekon ja äiti kampasi minut ja laittoi valkoisen, kauniin rusetin hiuksiini ja näin olin valmis kuvauksiin.
                                                Mukavaa sunnuntaita kaikille!
                                          Tässä minä istun kaunis mekko ylläni...
                                          ...näin kaunis olen...
                                         ...äiti kuvasi minua joka puolelta...
                                           ...tässä olen äitini kanssa ja isi kuvasi meitä...
                                            Hei hei kaikille ja mukavaa sunnuntaita...

                           ...tässä olen äitini sylissä...
                            ...tässä me olemme...
                            ...ja näin iso tyttö minä olen


Nyt toivotamme teille kaikille oikein leppoisaa ja mukavaa sunnuntaipäivän jatkoa ja nauttikaa jokaisesta hetkestä!


 

2 kommenttia:

  1. Onpa hän kaunis ja Sinä onnellinen tuossa kuvassa.

    VastaaPoista
  2. Voi, kiitos, kiitos, kommentistasi enkulin käsityöt! Aurinkoista viikon alkua!Olen tosi onnellinen Heidistä!

    VastaaPoista