28.3.2018

28.3.2018

sunnuntai 26. joulukuuta 2010

LEPPOISAA TAPANINPÄIVÄÄ KAIKILLE

Tänään on sunnuntai ja Tapaninpäivä ja 26. päivä joulukuuta. Pakkasta on enää -7 astetta, mutta nyt on erittäin sankka lumipyry, joka vaikeuttaa liikennettä.


Nyt on taas yksi joulu mennyt ja pian alkaa uusi vuosi uusin voimin.
Me olemme viettäneet 11 yhteistä, ihanaa joulua. Mutta nyt vietimme ilman suloisia hännänheiluttajia. Raskasta se oli, mutta elämä jatkuu ja he ovat aina sydämissämme.


Huomenna onkin taas kiva päivä, kun lähdemme reissuun, mutta tällä kertaa lähdemme junalla. Hys, hys, mutta siitä kerron sitten loppuviikolla. Mutta sen voin kertoa, että ihanista ihanin reissu tämä tulee olemaan ja odotan todellakin innolla kuten lapsi joulupukkia.


Mutta kuten olette saaneet lukea, niin minulla on 9 rottinkilaatikollista täynnä, aivan täynnä lankoja ja hyvässä järjestyksessä. Vihdoinkin sain yhdessä rakkaani kanssa langat järjestettyä hyvään järjestykseen. No, niin hyvään, että vielä en muista, mitä missäkin on, joten pitää käydä kaikki laatikot lävitse. No, sehän on vain kivaa hypistellä ihania lankoja.


Tänään olimme uimahallin saunassa ja siellä on aina niin hyvät löylyt. Vesijuoksuun en ole vieläkään uskaltautunut, vaikka haavan arpi ei olekaan enää vuotanut. Sain silloin Teneriffalle mukaan antibioottikuurin sekä antibioottivoidetta, jotka molemmat varmasti yhdessä ovat auttaneet haavan arpeuman paranemista. Ja geeli auttaa pienentämään tätä arpea ja sekin on tosi hyvä asia.


Torstaina minulla on kampaaja ja saas nähdä millaiseksi luomukseksi hän jälleen hiukseni taikoo. Tälläkin hetkellä istun tässä koneeni ääressä papiljotit päässä. No, onneksi on tällaisia hellävaraisia tarrapapiljotteja, joita on helppoa käyttää. Ennen vanhaan eli kun olin sellainen parikymppinen, niin piti laittaa papiljotteihin sellaiset "tikut", jotta ne pysyy päässä ja ne oli kireät. Mutta niin vaan sitä on nukuttukin papiljotit päässä "silloin ennen vanhaan". Mutta nyt on nyt ja on kaikki paljon helpompaa. Isot marketit notkuu mitä erilaisimpia ja monenlaisia tavaroita ja ruuan valmistukseenkaan ei tarvi kuin ottaa vaan valmista tai puolivalmista ruokaa tai leivonnaisia.


Nyt kuitenkin olen saanut jotain aikaseksikin näillä nivelrikkoisilla käsilläni, sillä käsitöitä en aio ikinä jättää.
                               Myssy ja kämmekkäät...
             ...myssyn lanka Crystal ja kämmekkäiden Lidlin lankaa...
                        ...itse mietitty silmukkamäärä ja aivan oikea...
                    ...kämmekkäät oli Lidlin langasta ja summittaisen ohjeen otin jostain...ja molemmat onnistuivat yli odotukseni.


Mutta nyt toivottelen teille kaikille oikein leppoisaa Tapaninpäivän jatkoa ja pitäkää itsestänne ja toisistanne hyvää huolta!


Seuraavaksi päivittelen täällä:
http://helenanhelmi.blogspot.com

3 kommenttia:

  1. Ihanan kimaltelevat myssy ja kämmekkäät, oikein uuteenvuoteen sopivat :).

    VastaaPoista
  2. Kylläpä unelmakodin rouva on hienona uusissa kimaltavissa kämmekkäissä ja pipossa!
    Mukavaa matkaa!

    VastaaPoista
  3. Kiitos, kiitos kommenteistanne ystävät kallihit Huopatossunen ja Tarina! Matka oli ihana ja olen maailman onnellisin! Mutta siitä sitten enemmän sanoin ja kuvin! Mukavaa päivän jatkoa!

    VastaaPoista