28.3.2018

28.3.2018

lauantai 6. elokuuta 2011

TÄSTÄ SE SOITTAMINEN ALKOI...

Tänään on lauantai ja 6. päivä elokuuta.Aurinko paistaa ja asteita on +21 ja pyykit kuivuvat jälleen ulkona. Tosin on luvattu sadetta tännekin ja läntisessä Suomessa jo sataakin.

Mutta nyt "kun kesä mennyt on ja syksy saapuu..."niin ajattelin kertoa tässä blogissani teille musiikkiharrastuksestani, josta iloa riittää...niin kauan kuin on elonpäiväkin.

Oli vuosi 2003 ja katselimme rakkaani kanssa Huuto.nettiä ja ihailimme kaikenlaisia tavaroita siellä. Silmiini osui tuolloin hanuri, jota soittoa rakastan yli kaiken. Rakkaani tuumasi kuitenkin, että ei uskalleta ostaa Huuto.netistä hanuria, vaan oikeasta kaupasta se pitää ostaa. Ja tuumasta toimeen, rakkaani hyppäsi autoonsa ja porhalsi lähimpään kaupunkiin musiikkikauppaan ja tuli kuin tulikin kotiin hanuri käsissään, jonka ojensi minulle. No, eihän siinä muu auttanut kuin ottaa hanuri syliini ja alkaa harjoittelu nuoteista. Minähän en ole siis yhtään musikaalinen, sillä soittelen vain nuoteista. Mutta heti se hanuri soi ja naurua riitti. Sitten eräänä päivänä otimme videokameran, jolla kuvasimme soittoamme ja kyllä oli hauskaa. Voitte kuvitella, miltä näytin, kun en ollut kuuna päivänä saanut tunteja enkä ohjausta, ja siinä sitten pompin kankkuni ylös ja alas ja sivulle ja toiselle sivulle. Pompin niin, että lonkkani tuli aivan kipeäksi ja jälleen hauskaa riitti.
                  Tällaisen hanurin rakkaani minulle osti...
                       ...ja se on vieläkin minulla ja pysyy...

              ...ja olin niin onnellinen, kuin seitsemännessä taivaassa...
Ja tästä alkoi harjoittelumme...
            Voi, että hauskaa meillä oli...

Tässä yritän siis nuoteista soittaa Taivas on sininen ja valkoinen...




















               ...välillä piti silmäkulmaakin pyyhkiä, kun vedet valui silmistä, kun nauroimme niin kovin...
                             ...ja tässä paras nauruni tähän asti...

Mutta kuvaukseni jatkuu sekä kuvin että sanoin. Toivotan teille kaikille täällä kävijöille oikein mukavaa viikonloppua!

4 kommenttia:

  1. Komian hanurin olet saannut mieheltäsi ja elämäniloisia kuvia olet julkaissut, itsekkin tulen hyvälle mielelle:)

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentistasi Tuta! Yhdessähän me soittelemme ja mieheni myös laulaa hyvin! Youtubesta löytyy paljon meidän nauhoja! Leppoisaa illan jatkoa!

    VastaaPoista
  3. Onneksi meni nauruksi haitarinpalkeiden haltuunotto.
    Muutoin olisi hieno harrastus jäänyt ja upeasta soittimesta tullut kirjahyllyn koriste eikä käyttötarvike.
    Suloisia sointuja Sirulandiaan!

    VastaaPoista
  4. Kiitos, kiitos kommentistasi Tarina! Niinpä, kyllähän se sinnikkyys palkitaan ainakin makealla naurulla! Mukavaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista